tiistai 27. joulukuuta 2011

Vaihto vaihdolta – mukana Teemu Henritiuksen liigadebyytissä


1. erä:
1:30 Varovainen puolen minuutin avausvaihto. Tasaisesti keskisektorilla kiekon alla. Kertaalleen karvausyritys taklaamalla, ei onnistunutta riistoa, eikä pääse vielä mukaan kiekolliseen peliin.
3:45 Lukko painaa kiekon päätyyn. Pakki vispaa viivalta maalia kohti. Henritius hukkaa oman pelaajansa maalin edustalla, josta Pesonen ohjaa kiekon kädellä maaliin ajassa 4:06.  Maali hyväksytään videotarkistuksen jälkeen. -1 toisessa liigavaihdossa oman virheen seurauksena. Painajaismainen alku liigataipaleelle. Oppirahoja.
6:02 Hävitty hyökkäyspään aloitus. Kiekko saadaan kuitenkin toimitettua takaisin hyökkäyspäätyyn, missä Henritius suojaa kiekkoa mallikkaasti. Sen vaarallisempaa paikkaa ei kuitenkaan päästä rakentamaan. Loppuvaihto mennään puolustaessa omaan päähän, jossa Henritius pelaa oman paikkansa huolella. Vaihto päättyy Lukon paitsioon ajassa 6:51.
10:07 Henritius jakaa kiekkoa viivaan hyvän kakkosketjun paineen jatkona, mistä kova laukaus kohti maalia. Vaihto päättyy Ruudun kieriskelyyn jäällä tilanteessa, jossa hän saa päivänselvän korkean mailan kasvoihinsa. Ei jäähyä. Onhan kyseessä Jarkko Ruutu.
13:30 Teemu pamauttaa taklauksen hyökkäyspäädyssä, jolla ei kuitenkaan onnistuta voittamaan kiekkoa joukkueelle. Jatkossa mallikas kulmapeli Ruudun kanssa. Henritius ui sektorille, mutta Teräväisen syöttö ei aivan löydä perille. Jatkotilanteesta Lukko painaa kiekkoa jokeripäätyyn, mutta Henritius viimeisenä miehenä purkaa kiekon ja ottaa vastaan taklauksen painuen lopuksi vaihtoon 50 sekunnin pätkän päätteeksi.
19.11 Henritius kumartuu hyökkäyspään aloitukseen. Ketju saa jälleen pienen pyörityksen aikaan, mutta huolimatta parista näppärästä syötöstä, ei aivan avaudu maalintekopaikkaa. Loppuvaihto hieman sekavaa peliä keskialueella. Päätössummeri päättää erän.

2. erä:
2:55 Myöhäinen avausvaihto erään Jokereiden alivoimapelin vuoksi. Kevyt spurtti kentällä. Tässä välissä Mäki ehtii aiheuttaa jäähyn Lukolle hyökkäyspäädyssä.
6:20 Vaihto, jonka aikana Teemu pelaa vasemmalla kaistalla ylös-alas. Pyrkii vapautumaan pariin otteeseen häntä vartioivasta pakista ja käyttää kiekkoa välillä omalla pakilla yrittäen jälleen vapautua vastustajan vartioinnista tuloksetta. Paine päätyyn 40 sekunnin päätteeksi ja vaihto lennosta, josta ykkösketju rakentaa vahvan pyörityksen Lukko-päätyyn.
13:07 Hirvittävällä energialla takaisin jäälle useita minuutteja kestäneen tauon jälkeen. Intoa on pelissä kuitenkin enemmän kuin taitoa ja Lukko rakentaa pariin otteeseen vaarallisen tilanteen Hetényin maalille. Takaisin vaihtoon ajassa 14:01. Rikkonainen erä sotkee selvästi kolmosketjun pelaajien pelirytmiä.

3. erä
1:43 Hyökkäyspään aloitusvoitto ja pieni, mutta tehoton pyöritys hyökkäyspäässä. Lukon siirtäessä paineen päätyyn Henritius sitoo miehensä ulos kiekosta kotiyleisön vaatiessa jäähyä, jota ei kuitenkaan tule. Paine ulos omalta alueelta ja vaihtoon.
4:25 Varsin ajatukseton vaihto koko ketjulta Lahden ja Ritan välissä. Kerälä veti ylipitkän vaihdon edellisessä, jonka vuoksi vaihto hänen laitureiden välissä. Pakki yrittää pelata kiekkoa huolimattomalla avauksella Teemun lapaan, josta seuraa pitkä kiekko. Aloitus omaan päähän, jossa aloitustappion päätteeksi Lukon pyöritys. Vielä toinenkin uusi pitkä kiekko sekä toinen aloitustappio. Toinen vaarallinen pyöritys vielä Lukolta ja vihdoin purku & vaihtoon ajassa 5:26. Pitkäksi venyi tämä vaihto, mutta Henritius pelasi lopulta hyvin keskustaa ja maalinedustaa suojaten. Aloituksissa selvästi petrattavaa.

Tilastot:
11 vaihtoa, peliaika 8:41. Tehot 0+0, -1. Ei jäähyjä, ei laukauksia.

Yhteenvetoa:
Varsin varovaista ja tunnustelevaa peliä. Karmaiseva alku, mutta siitä vähitellen paremmin peliin sisälle. Debyytistä ei kultaa eikä kunniaa tai suurta sankaritarinaa.  Harvemmin liigadebyytit sitä ovatkaan vaan enemmän selviytymistä ensimmäisestä koitoksesta. Nyt se on kuitenkin takana ja Teme voi jatkaa haastamistaan peliajan kasvattamiseksi. Pienillä näyttöpaikoilla on vaikea ansaita paikkaa auringossa, mutta potentiaalia löytyy. Rikkonainen peli sekä erikoistilanteet hankaloittavat selvästi pysymistä pelirytmissä mukana. Lisää näyttöpaikkoja on silti luvassa nuorten MM-kisojen aikana, jos/kun Hahl pysyy sairastuvalla.
Pelisilmää Teemulla löytyy ihan mukavasti ja sentteri pelaa nöyrästi kahteen suuntaan. Kehitettävää on kokonaisvaltaisesti liigatasolle; erityisesti fysiikassa, luistelussa sekä aloituksissa. Ymmärtääkseni työmoraalia ja intoa nuorella miehellä kuitenkin löytyy, joten siitä on hyvä lähteä työstämään.

Onnittelut debyytistä
Järvelä

tiistai 20. joulukuuta 2011

When We Stand Together


Takana viisi päivää ja 3000 kilometriä. Ääni on mennyt ja takki tyhjä. Saaliina finaalitappio, mutta siitä huolimatta väsynyt mies näppäilee blogia suhteellisen euforisessa mielentilassa.

200 fania kokoontui viikonloppuna Wieniin turnaukseen, jonka Euroopan mestaruuden arvosta kiistellään foorumeilla puolesta ja vastaan. Fakta on kuitenkin se, että European Trophyn alkuvaiheessa pelasi 24 eurooppalaista kärkijengiä, joista lopulta parhaat kohtasivat lopputurnauksessa. Joskin voittanut muoviseura hieman kyseenalaisin meriitein joukossa. Tällä hetkellä European Trophy on kuitenkin seurajoukkueiden tasolla ainoa ns. mestareiden liiga. Formaatista voidaan kiistellä ja sitä voidaan varmasti kehittää, mutta se on selvä, että Jokerit seurana näytti, että meillä on kiinnostusta Euroopan tasolle. Organisaatiolla, joukkueella ja faneilla.

Entä ne parhaat hetket? Mikä lopulta tekee näistä reissuista tekemisen arvoisia? Yhtenäisyys. Tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi, kun Gonna Fly Now pyörähtää soimaan paikallisessa irkkupubissa tai satakunta jokerifania ottaa pubin haltuun tutulla chantilla. Matkustaminen Eurooppaan on lopulta vain johdanto siihen, että hulppea fanilauma kokoontuu yhteen osoittaakseen sitoutumisen seuraansa. Peleistä ei vuosien päästä muisteta välttämättä juuri kovinkaan paljon, mutta reissun tunnelman muistaa jokainen. Ehkä en edes pyri tarkemmin kuvailemaan tunnelmaa, se vaatisi liikaa sanoja. Ulkopuoliselle lataus välittynee Youtuben maalikoosteista, mutta oikeasti se pitää kokea itse.

Jollain tapaa jo pitempään on tuntunut siltä, että Jokerit organisaationa on matkalla oikeaan suuntaan: vahva juniorityö, omien pelaajien kasvava määrä edustusjoukkueessa, omien nuorien sisäänajo edustukseen. Fanin kannalta omien jätkien kanssa voittaminen tuntuu paremmalta, heidän kanssaan tappiot ovat helpommin hyväksyttävissä. Jossain vaiheessa se myös tuo tuloksen jäällä. Käynnissä on eräänlainen kasvutarina, joka tuo palkinnon silloin, kun joukkue on siihen valmis. Voittamiseen kasvetaan. Se on kuin vauhtipyörä, jonka käynnistäminen kestää, vaatii voimaa ja kärsivällisyyttä, mutta vauhtiin lähdettyään se pyörii pienellä lisävauhdilla kuin itsestään. Tällaiset turnaukset ovat pelaajille pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia voittavaa joukkuetta rakennettaessa.

Vastaavasti siinä missä repaleiset palkka-armeijat joukkueessa on unohdettu, tuntuu myös useamman kauden kestäneet kasvukivut fanitoiminnassa olevan taaksejäänyttä elämää. Fanit ovat vähitellen pirstaloituneet useammaksi ryhmittymäksi, mutta toisaalta ovat nyt yhtä suurta jokeriperhettä ja seisovat lopulta yhdessä ja yhtenäisenä punakeltaisen joukkueen tukena. Pakko napata hattua päästä vielä erityisesti niille faneille, jotka matkustivat maakunnista mukaan Itävallan reissulle meidän kentältä kentälle lennähtäneiden sijaan. Osoittaa asennetta.

Allekirjoittaneen soittolistalla on pyörinyt jonkin aikaa Nickelbackin When We Stand Together. Kertosäe kuvaa osuvasti sitä asennetta, mitä jokerifanit tällä hetkellä minun silmissä edustavat. Sen myötä rauhallista joulua ja valtaisat kiitokset upeasta syksystä, joka sai loistavan päätöksen Wienissä. Kerätään vähän voimia joulutauolla, palataan vielä entistä suurempana ja kauniimpana takaisin pyhien jälkeen.

We must stand together,
there’s no giving in,
hand in hand forever,
that’s when we all win.
 


Järvelä

tiistai 13. joulukuuta 2011

Ilon kautta


Suomen Urheilugaala valitsee jälleen tammikuussa vuoden sykähdyttävimmän urheilutapahtuman. Todennäköisesti tämän tittelin vie koko kansan kultapoika salibandyveivillään, jonka ansiosta Suomi pääsi vetäisemään mäyräkoiran pahvit päähän ja ajelemaan pillurallia kotokylänsä pääraitille. Aktiivisesti lajia seuraaville faneille, jotka elävät tunteella seuransa mukana koko pitkän kauden, tuo oli kapteeniamme lainaten vain pientä balsamia haavoille – nimenomaan pientä. Tai lähinnä se, että seuraamme edustaneet pelaajat pokkasivat maailmanmestaruuden kevään pettymyksen jälkeen. Ei oikeastaan juuri muuta.
Mikä sitten on ollut oikeasti kuluneen urheiluvuoden sykähdyttävin hetki tähän mennessä (tiedostan, että European Trophyn lopputurnaus on vielä edessä)? Se muisto, joka on painunut mieleen, ja jota muistellaan vielä vuosia tapahtuneen jälkeen? Minulle henkilökohtaisesti se on ollut Zoltán Hetényin debyytti Jokereissa. Sympaattisen unkarilaisen taistelijan nousu on tarina, jota ei vain yksinkertaisesti voi olla katselematta ilman, että nousee hymy suupieliin.
Katselimme viime viikolla parin fanin kanssa vieraspeliä Lukkoa vastaan televisiosta. Keskiviikkoilta ja vastustaja olivat sellaisia, ettei niiden loppupeleissä juuri pitäisi sytyttää. Jokereilla vieläpä alla pitkä tappioputki ja peli oli pitkään näyttänyt yhtä synkältä kuin parhaillaan ulos vilkaistessa. Ei suuria odotuksia, eikä suuria tunteita, kunnes valmennusjohto antaa vihdoin näyttöpaikan K-Vantaassa vaikean alun jälkeen viime peleissä hyvin esiintyneelle Hetényille.
Kaverin tekniikka muistuttaa lähinnä jotain pihalätkä- ja salibandymaalivahdin sekoitusta, mutta niin tämä vain nappaa kiekot kiinni yksi toisensa perään. Nappaa vielä ohessa syöttöpisteenkin. Summerin soidessa veskarimme on maalilla kädet levällään ja koko joukkue ryntää onnittelemaan. Ottelun jälkeisessä haastattelussa Zolt on iloinen kuin ilmapallo, huokuu onnea ja samalla kuitenkin kehuu nöyrästi pelikavereitaan, vaikka todellisuudessa juuri hän oli se pelaaja, joka sytytti jengin pelaamaan voiton hänelle – käänsi syöksykierteen ja synkkyyden positiivisuudellaan. Ja sai muuten samalla nämä kolme pettymysten karaisemaa kannattajaa huokumaan intoa kuin pikkupojat.
Samana iltana välittömästi ottelun päätyttyä jokerifanit tyhjentävät nettikaupat Unkarin lipuista, joista ensimmäinen vilahti jo perjantaina Oulussa pelatussa vierasmatsissa Sakari Kuosmasen vetämän Finlandian soidessa. Sama saaga sai jatkoa sunnuntaina Areenassa voitokkaassa SaiPa-ottelussa, jossa lippuja oli Eteläpäädyssä lukuisia, ja Zoltille vedetyt kannustushuudot raikuvat. Ottelun jälkeen kapteeni Väänäsen aloitteesta unkarilainen käy vielä kiittämässä erikseen Eteläpäätyä jään tyhjentyessä muusta joukkueesta. Koskettava hetki molemminpuolisesti sekä idolille itselleen että faneille.
En mene sanomaan, että Zoltista välttämättä koskaan tulee meidän ykkösveskaria, ei välttämättä kakkostakaan. Tarinan opetus on kuitenkin se, että suurien urheiluhetkien ei aina tarvitse liittyä voittamiseen. Eikä niiden välttämättä tarvitse olla kiedottuja tähtipelaajien ympärille. Sellainen voi olla hyvinkin sympaattisen unkarilaisen maalivahdin nousu elämään omaa unelmaansa SM-liigaan tai jopa pelkästään Mestiksen maalivahdiksi keskellä synkintä talvea. Kaikille ei ole suotu mahdollisuutta nousta Suomen juniorikoulun läpi systeemin tukemana huipulle, mutta kuinka moni suomalainen systeemin kasvatti olisi tarjonnut samanlaisia tunteita kannattajille yksittäisessä runkosarjapelissä tähän aikaan vuodesta, tai luonut joukkueeseen yhteishenkeä, joka voi kenties ratkaisevilla hetkillä kantaa todella pitkälle? Fanit rakastavat sankaritarinoita ja tämä on pieni sellainen: meidän sympaattiselta kolmosveskarilta, jossa yhdistyvät Eye of the Tiger ja lämmin sydän.

Kohti Itävaltaa,
Järvelä

maanantai 12. joulukuuta 2011

Tunneskaalan vuoristorataa

Kohta se on käsillä. Ensimmäinen reissu oman seuran perässä ulkomaille ja seurana vielä toista sataa samanhenkistä kaveria. Tällä hetkellä fiilikset ovat vain niin korkealla, ettei millään malttaisi odottaa perjantaita. Samalla joukkue on pitkän heikomman ajanjakson jälkeen palannut taas voittojen tielle ja kannattajat ovat saaneet itselleen uuden legendan jo syntyessään: Zoltán Hetényin! Tärinä ja into Jokereita kohtaan on taas huipussaan ja joka tilanteessa haluaisi vain keskustella Jokereista ja kaikkeen siihen liittyvästä. Siksi päädyin kirjoittamaan fiilistelypostauksen tähän blogiin.

Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin maaliskuiseen iltaan ddr-bunkkerin anniskelualueella. Kaksi erää oli pelattu ja jullit olivat ottaneet ottelun komentoonsa johtamalla ottelua 4-1. Olo oli tyhjä. Nimenomaan tyhjä, ei vihainen, ei kovinkaan pettynyt, hieman epäuskoinen, ikuisella optimistilla löytyi myös jostain syvältä pieni toivonkipinä. "Nyt kun ne tekis heti alkuun maalin." Ei tullut maalia, mutta siltikään ei noussut negatiiviset fiilikset pintaan. 11 päivää ja 7 ottelua paikan päältä todistettuna vain viimeistä ottelua ei tarvinnut jännittää viime hetkille. Kolme peliä päättyi riemuun, kolme äärimmäiseen vitutukseen. Kun viimeinen ottelu ratkesi jo käytännössä toisessa erässä, oli fiilis toisaalta myös helpottunut, ei enää lähes musertavaa jännittämistä. Se oli helpoin tapa hävitä sarja ja kirmata kesälaitumille. Selät suorina voitiin laulaa vielä parikymmentä minuuttia ottelun jälkeen tyhjässä ddr-bunkkerissa "Ei lopu, tää laulu meiltä koskaan." Tämän jälkeen vielä hyvästit pelaajien bussille, kiitokset huikeasta puolivälieräsarjasta ja East Memoon suunnittelemaan kauden kuoppausta. Memossa ilmoille lensi villi idea: Mitä jos avattaisiin heti huomenna ilmottautuminen seuraavan kauden ensimmäiselle vierasreissulle? Näinkin hullu päähänpisto onnistui nostamaan fiilikset jo odottamaan seuraavaa kautta. Tämä kausi oli jo takana, nyt keskitytään tulevaan.

Kesä tuli, kesä meni.Koitti European Trophy, joka oli uudistettu fanien kannalta mielekkäämpään suuntaan: 8 joukkueen lopputurnausta ei pelattukaan enää heti alkusarjojen perään, vaan joulukuuta varten pystyttiin järjestelemään reissua kaikessa rauhassa. Aikaisempina vuosina oli mielessä liikkunut ajatus siitä, että pääsisi ulkomaille isolla porukalla kannustamaan omaa seuraansa, nyt siihen oli loistava mahdollisuus. Tarvittiin vain paikka Red Bull Salutesta. Alku oli nihkeähkö. Neljä ensimmäistä peliä ruotsalaisjoukkueita (hifk, DIF, Luleå, Frölunda) vastaan toi kaksi voittoa ja kaksi tappiota, joten nousu kahden parhaan joukkoon lohkossa edellytti onnistunutta vieraspelireissua Tshekkeihin. Näin kävikin, eikä Sparta Prahasta, Slavia Prahasta tai Brnosta ollut Jokereiden pysäyttäjäksi. Kaikki oli siis omissa käsissä. Enää piti hoitaa kotipeli Slovan Bratislavaa vastaan ja reissu Itävaltaan olisi selvä. 7-2, eikä riemulla ollut rajoja. Seuraavana aamuna alkoi reissusuunnittelu.

Joukkueen peliesitykset olivat samalla olleet vakuuttavia. Kun samalla hifk oli kontannut oli luotto kauden avauksessa korkealla. Eikä suotta. Huikea sarja-avaus, jota seurasi huikea putki lokakuun alkupuolelle saakka. Takki aukesi ääriään myöten auki. Sen jälkeen lyhyt suvantovaihe, jota seurasi jälleen voittoputki. Suvantovaiheessa en ehtinyt huolestua, koska pelit olivat päällisin puolin omaan silmään Jokerien hallintaa. Tämän enempää en jaksa pelillisiin asioihin paneutua, sillä olen huomannut kuinka erilailla pelin voi nähdä riippuen asenteista. Minä olen optimisti ja pyrin ennemminkin nostamaan esiin hyviä puolia kuin jauhamaan huonoista. Asiat, jotka minua nakertavat otan kyllä puheeksi, mutta kyllästyn nopeasti kuuntelemaan keskustelua, jossa kaikki on paskaa paitsi kusi. Kun pisteitä tarttui maajoukkuetauolle tultaessa ihan mukavaa tahtia, jokaisessa kotiotteluissa oli hyvä meno ja vierasreissuillakin kävi mukavasti porukkaa, eivät asiat näyttäneet millään tavoin huonolta.

Niin usein on kuitenkin peli ollut solmussa aina maajoukkuetauon jälkeen, että jollain tavoin siihen osasi asennoitua jo valmiiksi. Tämän vuoksi ensimmäiset tappiot tuli lähinnä kuitattua olankohautuksin. Joukkue kuitenkin säilytti yhä neljännen tilansa, eikä edessä olevat joukkueetkaan Kalpaa lukuunottamatta karanneet tavoittamattoman kauas. Viimeistä edellinen viikko kuitenkin edellytti jo kurssin kääntymistä ja kuuden pisteen nappaamista kotiottelusta Ilvestä ja pikkujoulureissusta HPK:ta vastaan. Saldona 1 piste. Ensimmäistä kertaa minut valtasi epävarmuus ja luottamuksen puute oman joukkueen toimintaa kohtaan. Samalla myös vähentynyt auringonvalo ja huonot säät laskivat fiilistä entisestään. Suunta luultavasti tulisi muuttumaan ennemmin tai myöhemmin, mutta talvikauden odotetuin tapahtuma alkoi lähestyä ja neljäs sijakin oli uhattuna. Kaiken lisäksi edessä oli vielä neljän ottelun härkäviikko, josta vain viimeisestä ottelusta saattoi odottaa kolmea pistettä. Kun maanantain ottelu oli ohi ja käteen jäi 0 pistettä ja sijoitus putosi neljän kärjen ulkopuolelle, olivat fiilikset aivan maassa. Jääkiekko tuntui riippakiveltä, eikä tiistaina tai keskiviikko huvittanut työt tai mikään muukaan sitäkään vähää mitä yleensä. Meinasin jättää keskiviikon ottelun kokonaan katsomatta, mutta kokoonpanojen julkistaminen muutti kaiken. Netissä ihmiset olivat jo pitkään vaatineet Jokereihin kesällä tullutta unkarilaisvahvistusta Zoltán Hetényitä maaliin. Olihan se liigadebyytti nähtävä. Kyllä kannatti! Jo yksi voitto Raumalta oli omiaan nostamaan fiilistä taas positiiviseen suuntaan. Seuraavaksi taisteluvoitto Oulusta ja helpohko voitto Saipasta ja karnevaalitunnelma oli taas saavutettu. Tällä hetkellä laskee vain tunteja siihen, koska pääsee lähtemään kohti lentokenttää ja ulkomaita ei millään jaksaisi enää odottaa. Tähän mennessä kausi on onnistunut herättämään tunteita - niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Välillä kyselee itseltään, että miksi itseään näin kiduttaa, mutta aina hyvinä hetkinä muistaa, että ilman huonoja hetkiä ne hyvät eivät tuntuisi niin hyviltä. Tästä jatketaan. Kohti päätyä. Loppuun asti täysillä!

- Mabo

PS. Taisi olla joku ajatuskin tässä taustalla, mutta loppujen lopuksi tästä tuli sekavahko kertaus kuluneesta yhdeksästä kuukaudesta. Paljon tuli sanottua ja paljon jäi sanomatta. Pistetään ensimmäisen blogipostauksen piikkiin.