Aivan liian usein kuluneiden kausien aikana on tullut
koettua se hetki, että kävelee arki-iltana räntäsateen keskellä Pasilan aseman
betonihelvetissä Areenalta kotia kohti mitäänsanomattoman runkosarjapelin
nähneenä. Väistämättä mielessään pyörittelee kysymystä, onko tässä lopulta
mitään järkeä. Ei siinä oikeastaan mitään rationaalista olekaan. Ja sitten on
näitä hetkiä, kun tietää, minkä vuoksi kannattaa tätä seuraa. Tämä ilta oli
yksi niistä.
Olin lukenut iltapäivän aikana FB-seinäni uutisvirrasta
hirvittävän läjän nostatuksia ja kannattajiemme kollektiivista tunnelman
tiivistymistä: tifoa, pelaajajulkistusta yms. Silti en sinänsä ollut itse sen
suuremmin latautunut otteluun. Ehkä sitä jollain tapaa on karaistunut vuosien
varrella eikä joukkueen poissaololista myöskään nostattanut liioin odotuksia.
Saapuessani Areenalle koin kuitenkin, että jotain erityistä on tänään ilmassa.
Jos miettii tavanomaista runkosarjan kotiottelua, alkaa
ottelutapahtuma oikeastaan vasta kiekon pudotessa jäähän. Ehkä korkeintaan
bisse tai vastaava sitä ennen. Tällä kertaa voisi sen sijaan oikeasti puhua
ottelutapahtumasta. Ilta oli täynnä erinäisiä suurempia tapahtumia ja pienempiä
yksityiskohtia, joista jokerikannattajana ei voi kuin nousta hymy suupieliin.
Esimerkiksi ottelun alla ihmiset parveilivat uuden fanikaupan ympärillä,
vilaukselta hulinassa pyörivät myös legenda #91 yhdessä ex-laiturinsa (nykyinen
konsernijohtaja) kanssa.
Katsomon puolelle päästyäni Eteläpääty chanttaa porukalla
Katupoikien laulun ikään kuin pienenä alkusoittona tifolle. Tämän jälkeen alkaa
varsinainen fanien näytös: tifo. Siihen itse osaltaan osallistuessa en edes
tajunnut, miten hieno tuo oli, vaikka suuruudesta olin toki kuullut hehkutuksia
etukäteen. Nyt, kun on nähnyt kuvat ja videot, voi jälkikäteen vain haukkoa
henkeä, miten upeaa jälkeä tämän toteutus oli vaikkapa yläkatsomoista
katsottuna.
Aloituskiekon pudottaa jäähän samainen legenda #91, jonka
olin jo vilaukselta nähnyt uuden fanikaupan edustalla. Tästä lähtee käyntiin
sellainen näytös, jota en vähään aikaan muista nähneeni runkosarjapeleissä. 20
minuuttia, neljä osumaa. Nuoret neloskentän laiturit Salminen ja Lamberg
rymistelevät kohti maalia ja hyppäävät välittömästi maaliensa perään samalla
kiimaisella ryminällä päin pleksejä tuulettaen uransa avausosumia SM-liigassa. Vastaavasti
Mosekselta ja Nordlundilta nelosen laiturien maalien välissä taidokkaat
yksilösuoritukset. Etenkin Nordlundin kärkikynän jäljiltä TPS:n Kulmala etsinee
yhä tietään ulos Areenalta.
Toinen erä menee heikommin, mutta jumbolle nostetut
kiitokset faneille ja yhteistyökumppaneille ’vaikeina hetkinä’ ovat pieni,
mutta hieno osoitus seurajohdolta liittyen viime viikkojen tapahtumiin. Samalla
se on myös nerokas piikitys Helsingin Sanomien jeesustelua kohti. Kolmannessa
erässä illan täydentää duunarisentteri Heino taidokkaalla yksilösuorituksellaan,
joka on jälleen jokerikiekon taitopuolta parhaimmillaan.
Päästään lopuksi suosikkiaiheeseeni nimeltä yhteisöllisyys.
Kuinka upeaa jälkeä voikaan syntyä katsomossa, kun kaudesta toiseen lokaa
kasvoilleen keräävä Eteläpääty pääsee kerrankin toteuttamaan itseään niin,
ettei SM-liiga koe asioita turvallisuusmääräysten vastaisiksi ja vastaavasti
myös meidän saralta joustetaan myös liigan suuntaan esimerkiksi materiaalien
suhteen, vaikka ne maksavatkin enemmän. Muutamat jokerifanit olivat tehneet
valtaisan työmäärän tämän taideteoksen valmisteluun, eivätkä todellakaan
turhaan. Heidän johdollaan koko
Eteläpääty toteutti liigassa suuruudessaan jotain ennennäkemätöntä. Vastaavasti
joukkue virittyi hurjaan lataukseen ja esitti meille sellaista jokerikiekkoa,
mitä on odoteltu takaisin Areenalle ’ihan jokunen kausi’. Taitoa, taklauksia,
taistelua ja vieläpä tänään pääosin nuorten esiin marssittamana.
Seuratoiminta on parhaimmillaan saumatonta
vuorovaikutteisuutta, jossa fanit antavat voimaa joukkueelle ja joukkue antaa
voimaa faneilleen. Asia, joka meidän nykyjohdossa ilmeisestikin on kirkkaana
mielessä. Siitä tämä ilta toimii kouluesimerkkinä. Fanit luovat tifon ja
virittävät joukkueen, joukkue tarjoaa raikasta jokerikiekkoa, joukkueen
suoritus leimauttaa Areenan tunnelman liekkeihin. Positiivinen oravanpyörä on
käynnissä ja kuljettaa seuraa kohti yhteistä päämäärää. Ilta päättyy siihen,
että Eteläpääty chanttaa Otakar Janeckylle, joka ohjaa faneja kapellimestarin
elkein aitiosta päädyn yläpuolelta tuttu virne kasvoilla. Symboliikkaa,
uskaltaisin väittää.
Järvelä