Flegmaattinen, laiska puolustamaan, ailahteleva, korkeintaan
kakkossentteri, Kekäläisen kallein hutihankinta. Olette varmasti lukeneet nämä
keskustelupalstojen analyysit Ilari Filppulasta viime kauden kuluessa. Nyt tuo
samainen sentteri johtaa SM-liigan pistepörssiä. Pitää itse asiassa mennä
useita kausia ajassa taaksepäin Ville Leinon viimeiselle liigakaudelle saakka,
kun Jokeri-pelaaja on viimeksi keikkunut kauden aikana pistepörssin kärjessä.
TPS:n mestaruuskevään jälkeen jokainen tiesi, miten hyvä
pelaaja Filppula voi halutessaan olla. Silti monet ovat toistuvasti epäilleet
Filppulan kykyjä liigan ykkössentterinä hänen palattuaan Jokereihin AHL:ssä
vietetyn kauden jäljiltä. On toki totta, että Filppula ei välttämättä pelaa sitä
perinteisintä sentteripeliä, josta prototyyppinä voisi mainita Tommi Santalan.
Samaan hengenvetoon voi kuitenkin todeta, että ainakin tällä hetkellä
pistepörssi puhukoon puolestaan. Puhumattakaan peliesityksistä kentällä.
Vartaloharhautukset ja no-look-passit ovat jo tavaramerkki. Se, mikä monille on
tullut ehkä yllätyksenä, on Filppulan kyky voittaa kaksinkamppailuja ja suojata
kiekkoa. Se ei tapahdu niinkään ylivertaisella fysiikalla tai nopeudella vaan
pikemminkin taidolla - kyvyllä hallita kiekkoa pienessä tilassa. Vastaavasti
Filppulan puolustusaktiivisuutta kuulee usein moitittavan. Eikä Filppula
tietenkään ole omimmillaan omassa päädyssä puolustaessaan. Mutta ei sillä edes
lopulta ole niin suurta merkitystä, jos pelaaja on niin dominoiva hyökkäyssuuntaan,
että pystyy toistuvasti painamaan ketjunsa pelin vastustajan hyökkäyspäätyyn
sekä kykenee tappamaan orastavat vastahyökkäykset takakarvauksella, joka on
yksinkertaisesti loistavaa.
Filppulaa on myös pidetty usein niin stereotyyppisenä
hyökkäysalueen playmakerina, ettei hänen oleteta tekevän koskaan suoraviivaisia
ratkaisuja vaan hakevan lähes väkisin syöttöä. Jos nyt kuitenkin alkukautta
katsoo, niin Filppulalla on myös syöttöekspertiksi tarkka laukaus, joka
helähtää nätisti one-timerista kaarelta yläpesään. Taito-ominaisuuksia
korostava suoritus toki tämäkin. Ässät-matsissa nähtiin jopa maskiton lämäri,
joka painui vastustamattomasti verkkoon. Taitoniekka yritti vielä mastomaisen
tyynesti tuulettaen pitää pokeria, mutta lopulta ei pystynyt tuon jälkeen
pidättelemään leveää hymyä.
Muistan elävästi joulukuisen aamun Helsinki-Vantaan
lentokentältä, kun odottelimme terminaalissa pääsyä Wienin lennolle kohti
European Trophyn finaaleja. Samalla lennolla kanssamme oli myös Jokeri-joukkue.
Joukkueen dynamiikkaa on itse asiassa aika hauska seurata joskus sivusta ja
siitä voi havaita pieniä nyansseja, vaikka ei näekään tuota kuin vilaukselta.
Filppulan olemuksesta aisti koko ajan hyvällä tapaa hänen tähtistatuksensa.
Jossain vaiheessa Filppula poistui hetkeksi portilta. Sanaakaan sanomatta hän
nyökkäsi kevyt virne kasvoillaan kakkosvahti Hetenyin suuntaan, osoitti
sormellaan Zoltania, kahdella sormella kohti omia silmiään ja lopuksi pari
kertaa kohti matkalaukkujaan. ”Sinä, rookie-vahti, vahdi laukkuani.” Zolia
selvästikin huvitti koko tilanne, mutta hyvin tuntui annettu luottamustehtävä
sopivan unkarilaisvahdin sapluunaan. Aivan vastaavasti Filari nautti saamastaan
huomiosta. Tuollaisia samanlaisia pieniä velmuiluja olen huomannut Filarin
tuuletuksista tämän kauden aikana. Ehkä niissä on paikoin jopa janeckymaista
pilkettä silmäkulmassa. Kaikesta näkee joka tapauksessa, että tämä
kiekkokaukaloiden kapellimestari todella nauttii orkesterinsa
johtamisesta valokeilassa, kun saa pelata terveenä, hyvin valmennetussa, hyökkäävällä
pelitavalla pelaavassa joukkueessa, toisinaan jopa pikkuveljen kanssa kiekotellen. Tällaisen taitopelaajan pelaaminen on myös järjettömän viihdyttävää
katsottavaa tässä vireessä, kun suoritukset jäällä ovat parhaimmillaan kuin
suoraan taiteilijan siveltimestä. Menestyvä joukkue nostaa aina esiin loistavia yksilöitä. Filppulalla tuskin on mitään sitä vastaan.
Järvelä