Katselin tiistaina ennen näätämatsia epäuskoisena meidän
pelaavaa pakkikalustoa, enkä tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.
Kokoonpano vaikutti paperilla lähinnä tragikoomiselta. Se oli pääosin
yhdenlainen keräilyerä rotaatiojätkiä ajatuksella, mitä nyt saadaan
K-Vantaasta ja A-junioreista irroitettua. Vitutusta lähtökohtaisesti
minimoidakseni löin vielä pitkävetoon Kärpille kahden maalin voiton, jotta en
jäisi ainakaan tyhjin käsin matsin päätyttyä, vaikka tappio tulisikin. Areenalle lähdin
harvinaisen vähin ennakko-odotuksin. Rosteria katsoessa kerroin oli kuin kutsu syömään. Ja mitä tapahtuikaan? Näin vihdoin
kaipaamaani suoraviivaista ja tehokasta kiekkoa, joka toi täydet kolme pistettä
hankalaa vastustajaa vastaan.
Todettakoon, että pidän taitokiekosta, johon Jokereiden
pelillinen identiteetti perustuu. Nykymallissaan vieläpä yhdistettynä
kiekkokontrolliin ja taitavien yksilöiden työteliääseen joukkuepelaamiseen.
Pelityyli on toimiessaan nautinnollista seurattavaa. Kuitenkin pitkin syksyä olemme
kärsineet tappioita selvästä hallinnasta huolimatta, mikä on ollut seurausta
siitä, että taitokiekko ja kiekkokontrolli viedään astetta liian pitkälle.
Pelailu menee toisinaan taitoelementin vuoksi tehottomaksi riplailuksi, kun
ketju toisensa perään pyrkii tekemään kauden maalin.
Yht’äkkiä siinä vaiheessa, kun puolustus meni suunnilleen
kokonaan uusiksi loukkaantumisten ja Lindbohmin pelikiellon vuoksi, peli
muuttuikin vihdoin riplaamisen sijaan tehokkaaksi. Joukkue palasi erityisesti
hyökkäyspelaamisessa jääkiekon pelillisten perusasioiden ääreen. Se lisäsi
kaivattua suoraviivaisuutta hyökkäyksiin, ajoi maalille, laukoi kohti maalia huonommistakin
paikoista, paransi maskipelaamistaan. Sama
pelillinen tekeminen jatkui tänään Lukkoa vastaan. Tuloksena hallittu
4-0-voitto rutiinilla Lukosta, vaikka pelillinen hallinta olikin jälleen hieman
enemmän vastustajalla.
Tuntuu kuin joukkue olisi hankkinut jostain ihan uuden
taisteluilmeen. On todettu joukkueena se fakta, että lähtökohtaisesti meillä on tällä
hetkellä puolustus, jonka kanssa pitää pelata yksinkertaisemmin: tehokkaan ja
suoraviivaisemman hyökkäyspelin kautta.
Tämä on suoraviivaisuus on tuonut selkeyttä loistavan ykkösketjun takana
raatavien ketjukoostumusten peliin. Useat pelaajat ovat nostaneet tasoaan tehotilastojen
kärkijätkien takana. Hyökkäyksessä heitä ovat esimerkiksi pelaajat kuten Tyrväinen,
Pulkkinen, Rita, Hahl. Puolustuksessa etenkin Dehner on ollut loistava
kasvaneen vastuun myötä, vaikka hän oli hyvä jo tätä ennen. Santeri Saari on
debytoinut vahvasti, puhumattakaan kauden huikeimman tason noston tällä viikolla esittäneen Nico Maneliuksen otteista.
Pelisysteemi on todella hyvin iskostettuna joukkueeseen, kun
tässä massiivisessa loukkaantumissumassa luovitaan solidilla pelillä tasaisesti
pisteitä – jopa paremmin kuin ykköskokoonpanolla. Systeemiin on pakko olla
helppo hypätä mukaan, kun Santeri Saaret ja Nico Maneliukset pelaavat pienellä
yksinkertaistuksella kuin olisivat pelanneet koko kauden edustusjoukkueen
mukana. Kieltämättä hienosti pääsi jengi näpäyttämään epäilyjäni ja palautti
pikapostina tiistaiaamuna horjuneen luottamukseni takaisin. On myös koomista,
että tällä viikolla olen nauttinut rebound-ohjuri-räkämaaleista kenties enemmän
aikoihin. Sitä se aiheuttaa, kun tehottomasta hallinnasta alkaa tulla pysyvä olotila.
Lopulta räkämaalit alkavat olla esteettisesti kauniita, kun niitä näkee aivan liian
harvoin. Pidetään ne nyt normaalissa repertuaarissa mukana tästäkin eteenpäin, kun kerran hyvään vauhtiin on päästy.
Järvelä
