lauantai 13. lokakuuta 2012

Taiteilijan siveltimestä


Flegmaattinen, laiska puolustamaan, ailahteleva, korkeintaan kakkossentteri, Kekäläisen kallein hutihankinta. Olette varmasti lukeneet nämä keskustelupalstojen analyysit Ilari Filppulasta viime kauden kuluessa. Nyt tuo samainen sentteri johtaa SM-liigan pistepörssiä. Pitää itse asiassa mennä useita kausia ajassa taaksepäin Ville Leinon viimeiselle liigakaudelle saakka, kun Jokeri-pelaaja on viimeksi keikkunut kauden aikana pistepörssin kärjessä.
TPS:n mestaruuskevään jälkeen jokainen tiesi, miten hyvä pelaaja Filppula voi halutessaan olla. Silti monet ovat toistuvasti epäilleet Filppulan kykyjä liigan ykkössentterinä hänen palattuaan Jokereihin AHL:ssä vietetyn kauden jäljiltä. On toki totta, että Filppula ei välttämättä pelaa sitä perinteisintä sentteripeliä, josta prototyyppinä voisi mainita Tommi Santalan. Samaan hengenvetoon voi kuitenkin todeta, että ainakin tällä hetkellä pistepörssi puhukoon puolestaan. Puhumattakaan peliesityksistä kentällä. Vartaloharhautukset ja no-look-passit ovat jo tavaramerkki. Se, mikä monille on tullut ehkä yllätyksenä, on Filppulan kyky voittaa kaksinkamppailuja ja suojata kiekkoa. Se ei tapahdu niinkään ylivertaisella fysiikalla tai nopeudella vaan pikemminkin taidolla - kyvyllä hallita kiekkoa pienessä tilassa. Vastaavasti Filppulan puolustusaktiivisuutta kuulee usein moitittavan. Eikä Filppula tietenkään ole omimmillaan omassa päädyssä puolustaessaan. Mutta ei sillä edes lopulta ole niin suurta merkitystä, jos pelaaja on niin dominoiva hyökkäyssuuntaan, että pystyy toistuvasti painamaan ketjunsa pelin vastustajan hyökkäyspäätyyn sekä kykenee tappamaan orastavat vastahyökkäykset takakarvauksella, joka on yksinkertaisesti loistavaa.
Filppulaa on myös pidetty usein niin stereotyyppisenä hyökkäysalueen playmakerina, ettei hänen oleteta tekevän koskaan suoraviivaisia ratkaisuja vaan hakevan lähes väkisin syöttöä. Jos nyt kuitenkin alkukautta katsoo, niin Filppulalla on myös syöttöekspertiksi tarkka laukaus, joka helähtää nätisti one-timerista kaarelta yläpesään. Taito-ominaisuuksia korostava suoritus toki tämäkin. Ässät-matsissa nähtiin jopa maskiton lämäri, joka painui vastustamattomasti verkkoon. Taitoniekka yritti vielä mastomaisen tyynesti tuulettaen pitää pokeria, mutta lopulta ei pystynyt tuon jälkeen pidättelemään leveää hymyä.
Muistan elävästi joulukuisen aamun Helsinki-Vantaan lentokentältä, kun odottelimme terminaalissa pääsyä Wienin lennolle kohti European Trophyn finaaleja. Samalla lennolla kanssamme oli myös Jokeri-joukkue. Joukkueen dynamiikkaa on itse asiassa aika hauska seurata joskus sivusta ja siitä voi havaita pieniä nyansseja, vaikka ei näekään tuota kuin vilaukselta. Filppulan olemuksesta aisti koko ajan hyvällä tapaa hänen tähtistatuksensa. Jossain vaiheessa Filppula poistui hetkeksi portilta. Sanaakaan sanomatta hän nyökkäsi kevyt virne kasvoillaan kakkosvahti Hetenyin suuntaan, osoitti sormellaan Zoltania, kahdella sormella kohti omia silmiään ja lopuksi pari kertaa kohti matkalaukkujaan. ”Sinä, rookie-vahti, vahdi laukkuani.” Zolia selvästikin huvitti koko tilanne, mutta hyvin tuntui annettu luottamustehtävä sopivan unkarilaisvahdin sapluunaan. Aivan vastaavasti Filari nautti saamastaan huomiosta. Tuollaisia samanlaisia pieniä velmuiluja olen huomannut Filarin tuuletuksista tämän kauden aikana. Ehkä niissä on paikoin jopa janeckymaista pilkettä silmäkulmassa. Kaikesta näkee joka tapauksessa, että tämä kiekkokaukaloiden kapellimestari todella nauttii orkesterinsa johtamisesta valokeilassa, kun saa pelata terveenä, hyvin valmennetussa, hyökkäävällä pelitavalla pelaavassa joukkueessa, toisinaan jopa pikkuveljen kanssa kiekotellen. Tällaisen taitopelaajan pelaaminen on myös järjettömän viihdyttävää katsottavaa tässä vireessä, kun suoritukset jäällä ovat parhaimmillaan kuin suoraan taiteilijan siveltimestä. Menestyvä joukkue nostaa aina esiin loistavia yksilöitä. Filppulalla tuskin on mitään sitä vastaan.

Järvelä