Kohta se on käsillä. Ensimmäinen reissu oman seuran perässä ulkomaille ja seurana vielä toista sataa samanhenkistä kaveria. Tällä hetkellä fiilikset ovat vain niin korkealla, ettei millään malttaisi odottaa perjantaita. Samalla joukkue on pitkän heikomman ajanjakson jälkeen palannut taas voittojen tielle ja kannattajat ovat saaneet itselleen uuden legendan jo syntyessään: Zoltán Hetényin! Tärinä ja into Jokereita kohtaan on taas huipussaan ja joka tilanteessa haluaisi vain keskustella Jokereista ja kaikkeen siihen liittyvästä. Siksi päädyin kirjoittamaan fiilistelypostauksen tähän blogiin.
Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin maaliskuiseen iltaan ddr-bunkkerin anniskelualueella. Kaksi erää oli pelattu ja jullit olivat ottaneet ottelun komentoonsa johtamalla ottelua 4-1. Olo oli tyhjä. Nimenomaan tyhjä, ei vihainen, ei kovinkaan pettynyt, hieman epäuskoinen, ikuisella optimistilla löytyi myös jostain syvältä pieni toivonkipinä. "Nyt kun ne tekis heti alkuun maalin." Ei tullut maalia, mutta siltikään ei noussut negatiiviset fiilikset pintaan. 11 päivää ja 7 ottelua paikan päältä todistettuna vain viimeistä ottelua ei tarvinnut jännittää viime hetkille. Kolme peliä päättyi riemuun, kolme äärimmäiseen vitutukseen. Kun viimeinen ottelu ratkesi jo käytännössä toisessa erässä, oli fiilis toisaalta myös helpottunut, ei enää lähes musertavaa jännittämistä. Se oli helpoin tapa hävitä sarja ja kirmata kesälaitumille. Selät suorina voitiin laulaa vielä parikymmentä minuuttia ottelun jälkeen tyhjässä ddr-bunkkerissa "Ei lopu, tää laulu meiltä koskaan." Tämän jälkeen vielä hyvästit pelaajien bussille, kiitokset huikeasta puolivälieräsarjasta ja East Memoon suunnittelemaan kauden kuoppausta. Memossa ilmoille lensi villi idea: Mitä jos avattaisiin heti huomenna ilmottautuminen seuraavan kauden ensimmäiselle vierasreissulle? Näinkin hullu päähänpisto onnistui nostamaan fiilikset jo odottamaan seuraavaa kautta. Tämä kausi oli jo takana, nyt keskitytään tulevaan.
Kesä tuli, kesä meni.Koitti European Trophy, joka oli uudistettu fanien kannalta mielekkäämpään suuntaan: 8 joukkueen lopputurnausta ei pelattukaan enää heti alkusarjojen perään, vaan joulukuuta varten pystyttiin järjestelemään reissua kaikessa rauhassa. Aikaisempina vuosina oli mielessä liikkunut ajatus siitä, että pääsisi ulkomaille isolla porukalla kannustamaan omaa seuraansa, nyt siihen oli loistava mahdollisuus. Tarvittiin vain paikka Red Bull Salutesta. Alku oli nihkeähkö. Neljä ensimmäistä peliä ruotsalaisjoukkueita (hifk, DIF, Luleå, Frölunda) vastaan toi kaksi voittoa ja kaksi tappiota, joten nousu kahden parhaan joukkoon lohkossa edellytti onnistunutta vieraspelireissua Tshekkeihin. Näin kävikin, eikä Sparta Prahasta, Slavia Prahasta tai Brnosta ollut Jokereiden pysäyttäjäksi. Kaikki oli siis omissa käsissä. Enää piti hoitaa kotipeli Slovan Bratislavaa vastaan ja reissu Itävaltaan olisi selvä. 7-2, eikä riemulla ollut rajoja. Seuraavana aamuna alkoi reissusuunnittelu.
Joukkueen peliesitykset olivat samalla olleet vakuuttavia. Kun samalla hifk oli kontannut oli luotto kauden avauksessa korkealla. Eikä suotta. Huikea sarja-avaus, jota seurasi huikea putki lokakuun alkupuolelle saakka. Takki aukesi ääriään myöten auki. Sen jälkeen lyhyt suvantovaihe, jota seurasi jälleen voittoputki. Suvantovaiheessa en ehtinyt huolestua, koska pelit olivat päällisin puolin omaan silmään Jokerien hallintaa. Tämän enempää en jaksa pelillisiin asioihin paneutua, sillä olen huomannut kuinka erilailla pelin voi nähdä riippuen asenteista. Minä olen optimisti ja pyrin ennemminkin nostamaan esiin hyviä puolia kuin jauhamaan huonoista. Asiat, jotka minua nakertavat otan kyllä puheeksi, mutta kyllästyn nopeasti kuuntelemaan keskustelua, jossa kaikki on paskaa paitsi kusi. Kun pisteitä tarttui maajoukkuetauolle tultaessa ihan mukavaa tahtia, jokaisessa kotiotteluissa oli hyvä meno ja vierasreissuillakin kävi mukavasti porukkaa, eivät asiat näyttäneet millään tavoin huonolta.
Niin usein on kuitenkin peli ollut solmussa aina maajoukkuetauon jälkeen, että jollain tavoin siihen osasi asennoitua jo valmiiksi. Tämän vuoksi ensimmäiset tappiot tuli lähinnä kuitattua olankohautuksin. Joukkue kuitenkin säilytti yhä neljännen tilansa, eikä edessä olevat joukkueetkaan Kalpaa lukuunottamatta karanneet tavoittamattoman kauas. Viimeistä edellinen viikko kuitenkin edellytti jo kurssin kääntymistä ja kuuden pisteen nappaamista kotiottelusta Ilvestä ja pikkujoulureissusta HPK:ta vastaan. Saldona 1 piste. Ensimmäistä kertaa minut valtasi epävarmuus ja luottamuksen puute oman joukkueen toimintaa kohtaan. Samalla myös vähentynyt auringonvalo ja huonot säät laskivat fiilistä entisestään. Suunta luultavasti tulisi muuttumaan ennemmin tai myöhemmin, mutta talvikauden odotetuin tapahtuma alkoi lähestyä ja neljäs sijakin oli uhattuna. Kaiken lisäksi edessä oli vielä neljän ottelun härkäviikko, josta vain viimeisestä ottelusta saattoi odottaa kolmea pistettä. Kun maanantain ottelu oli ohi ja käteen jäi 0 pistettä ja sijoitus putosi neljän kärjen ulkopuolelle, olivat fiilikset aivan maassa. Jääkiekko tuntui riippakiveltä, eikä tiistaina tai keskiviikko huvittanut työt tai mikään muukaan sitäkään vähää mitä yleensä. Meinasin jättää keskiviikon ottelun kokonaan katsomatta, mutta kokoonpanojen julkistaminen muutti kaiken. Netissä ihmiset olivat jo pitkään vaatineet Jokereihin kesällä tullutta unkarilaisvahvistusta Zoltán Hetényitä maaliin. Olihan se liigadebyytti nähtävä. Kyllä kannatti! Jo yksi voitto Raumalta oli omiaan nostamaan fiilistä taas positiiviseen suuntaan. Seuraavaksi taisteluvoitto Oulusta ja helpohko voitto Saipasta ja karnevaalitunnelma oli taas saavutettu. Tällä hetkellä laskee vain tunteja siihen, koska pääsee lähtemään kohti lentokenttää ja ulkomaita ei millään jaksaisi enää odottaa. Tähän mennessä kausi on onnistunut herättämään tunteita - niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Välillä kyselee itseltään, että miksi itseään näin kiduttaa, mutta aina hyvinä hetkinä muistaa, että ilman huonoja hetkiä ne hyvät eivät tuntuisi niin hyviltä. Tästä jatketaan. Kohti päätyä. Loppuun asti täysillä!
- Mabo
PS. Taisi olla joku ajatuskin tässä taustalla, mutta loppujen lopuksi tästä tuli sekavahko kertaus kuluneesta yhdeksästä kuukaudesta. Paljon tuli sanottua ja paljon jäi sanomatta. Pistetään ensimmäisen blogipostauksen piikkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti