Takana viisi päivää ja 3000 kilometriä. Ääni on mennyt ja takki tyhjä. Saaliina finaalitappio, mutta siitä huolimatta väsynyt mies näppäilee blogia suhteellisen euforisessa mielentilassa.
200 fania kokoontui viikonloppuna Wieniin turnaukseen, jonka Euroopan mestaruuden arvosta kiistellään foorumeilla puolesta ja vastaan. Fakta on kuitenkin se, että European Trophyn alkuvaiheessa pelasi 24 eurooppalaista kärkijengiä, joista lopulta parhaat kohtasivat lopputurnauksessa. Joskin voittanut muoviseura hieman kyseenalaisin meriitein joukossa. Tällä hetkellä European Trophy on kuitenkin seurajoukkueiden tasolla ainoa ns. mestareiden liiga. Formaatista voidaan kiistellä ja sitä voidaan varmasti kehittää, mutta se on selvä, että Jokerit seurana näytti, että meillä on kiinnostusta Euroopan tasolle. Organisaatiolla, joukkueella ja faneilla.
Entä ne parhaat hetket? Mikä lopulta tekee näistä reissuista tekemisen arvoisia? Yhtenäisyys. Tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi, kun Gonna Fly Now pyörähtää soimaan paikallisessa irkkupubissa tai satakunta jokerifania ottaa pubin haltuun tutulla chantilla. Matkustaminen Eurooppaan on lopulta vain johdanto siihen, että hulppea fanilauma kokoontuu yhteen osoittaakseen sitoutumisen seuraansa. Peleistä ei vuosien päästä muisteta välttämättä juuri kovinkaan paljon, mutta reissun tunnelman muistaa jokainen. Ehkä en edes pyri tarkemmin kuvailemaan tunnelmaa, se vaatisi liikaa sanoja. Ulkopuoliselle lataus välittynee Youtuben maalikoosteista, mutta oikeasti se pitää kokea itse.
Jollain tapaa jo pitempään on tuntunut siltä, että Jokerit organisaationa on matkalla oikeaan suuntaan: vahva juniorityö, omien pelaajien kasvava määrä edustusjoukkueessa, omien nuorien sisäänajo edustukseen. Fanin kannalta omien jätkien kanssa voittaminen tuntuu paremmalta, heidän kanssaan tappiot ovat helpommin hyväksyttävissä. Jossain vaiheessa se myös tuo tuloksen jäällä. Käynnissä on eräänlainen kasvutarina, joka tuo palkinnon silloin, kun joukkue on siihen valmis. Voittamiseen kasvetaan. Se on kuin vauhtipyörä, jonka käynnistäminen kestää, vaatii voimaa ja kärsivällisyyttä, mutta vauhtiin lähdettyään se pyörii pienellä lisävauhdilla kuin itsestään. Tällaiset turnaukset ovat pelaajille pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia voittavaa joukkuetta rakennettaessa.
Vastaavasti siinä missä repaleiset palkka-armeijat joukkueessa on unohdettu, tuntuu myös useamman kauden kestäneet kasvukivut fanitoiminnassa olevan taaksejäänyttä elämää. Fanit ovat vähitellen pirstaloituneet useammaksi ryhmittymäksi, mutta toisaalta ovat nyt yhtä suurta jokeriperhettä ja seisovat lopulta yhdessä ja yhtenäisenä punakeltaisen joukkueen tukena. Pakko napata hattua päästä vielä erityisesti niille faneille, jotka matkustivat maakunnista mukaan Itävallan reissulle meidän kentältä kentälle lennähtäneiden sijaan. Osoittaa asennetta.
Allekirjoittaneen soittolistalla on pyörinyt jonkin aikaa Nickelbackin When We Stand Together. Kertosäe kuvaa osuvasti sitä asennetta, mitä jokerifanit tällä hetkellä minun silmissä edustavat. Sen myötä rauhallista joulua ja valtaisat kiitokset upeasta syksystä, joka sai loistavan päätöksen Wienissä. Kerätään vähän voimia joulutauolla, palataan vielä entistä suurempana ja kauniimpana takaisin pyhien jälkeen.
We must stand together, 200 fania kokoontui viikonloppuna Wieniin turnaukseen, jonka Euroopan mestaruuden arvosta kiistellään foorumeilla puolesta ja vastaan. Fakta on kuitenkin se, että European Trophyn alkuvaiheessa pelasi 24 eurooppalaista kärkijengiä, joista lopulta parhaat kohtasivat lopputurnauksessa. Joskin voittanut muoviseura hieman kyseenalaisin meriitein joukossa. Tällä hetkellä European Trophy on kuitenkin seurajoukkueiden tasolla ainoa ns. mestareiden liiga. Formaatista voidaan kiistellä ja sitä voidaan varmasti kehittää, mutta se on selvä, että Jokerit seurana näytti, että meillä on kiinnostusta Euroopan tasolle. Organisaatiolla, joukkueella ja faneilla.
Entä ne parhaat hetket? Mikä lopulta tekee näistä reissuista tekemisen arvoisia? Yhtenäisyys. Tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi, kun Gonna Fly Now pyörähtää soimaan paikallisessa irkkupubissa tai satakunta jokerifania ottaa pubin haltuun tutulla chantilla. Matkustaminen Eurooppaan on lopulta vain johdanto siihen, että hulppea fanilauma kokoontuu yhteen osoittaakseen sitoutumisen seuraansa. Peleistä ei vuosien päästä muisteta välttämättä juuri kovinkaan paljon, mutta reissun tunnelman muistaa jokainen. Ehkä en edes pyri tarkemmin kuvailemaan tunnelmaa, se vaatisi liikaa sanoja. Ulkopuoliselle lataus välittynee Youtuben maalikoosteista, mutta oikeasti se pitää kokea itse.
Jollain tapaa jo pitempään on tuntunut siltä, että Jokerit organisaationa on matkalla oikeaan suuntaan: vahva juniorityö, omien pelaajien kasvava määrä edustusjoukkueessa, omien nuorien sisäänajo edustukseen. Fanin kannalta omien jätkien kanssa voittaminen tuntuu paremmalta, heidän kanssaan tappiot ovat helpommin hyväksyttävissä. Jossain vaiheessa se myös tuo tuloksen jäällä. Käynnissä on eräänlainen kasvutarina, joka tuo palkinnon silloin, kun joukkue on siihen valmis. Voittamiseen kasvetaan. Se on kuin vauhtipyörä, jonka käynnistäminen kestää, vaatii voimaa ja kärsivällisyyttä, mutta vauhtiin lähdettyään se pyörii pienellä lisävauhdilla kuin itsestään. Tällaiset turnaukset ovat pelaajille pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia voittavaa joukkuetta rakennettaessa.
Vastaavasti siinä missä repaleiset palkka-armeijat joukkueessa on unohdettu, tuntuu myös useamman kauden kestäneet kasvukivut fanitoiminnassa olevan taaksejäänyttä elämää. Fanit ovat vähitellen pirstaloituneet useammaksi ryhmittymäksi, mutta toisaalta ovat nyt yhtä suurta jokeriperhettä ja seisovat lopulta yhdessä ja yhtenäisenä punakeltaisen joukkueen tukena. Pakko napata hattua päästä vielä erityisesti niille faneille, jotka matkustivat maakunnista mukaan Itävallan reissulle meidän kentältä kentälle lennähtäneiden sijaan. Osoittaa asennetta.
Allekirjoittaneen soittolistalla on pyörinyt jonkin aikaa Nickelbackin When We Stand Together. Kertosäe kuvaa osuvasti sitä asennetta, mitä jokerifanit tällä hetkellä minun silmissä edustavat. Sen myötä rauhallista joulua ja valtaisat kiitokset upeasta syksystä, joka sai loistavan päätöksen Wienissä. Kerätään vähän voimia joulutauolla, palataan vielä entistä suurempana ja kauniimpana takaisin pyhien jälkeen.
there’s no giving in,
hand in hand forever,
that’s when we all win.
Järvelä
1 kommentti:
Asia tekstiä jälleen kerran.
Oli huippu reissu! 4 päivää meni nopeasti hyvässä seurassa.
Kebabbia ei välttämättä tee hetkeen mieli. :)
Lähetä kommentti