Pimenevä Lauttasaari. Kävelen bussipysäkille Tähkän luota, missä olen juuri ollut todistamassa television välityksellä välieräsarjan päättänyttä ottelua. Ottelua, joka käytännössä päätti kautemme tälle kertaa, vaikka pronssiottelu vielä onkin edessä tulevalla viikolla. Olo on tyhjä, pettynyt ja sanaton. Ajatukset lähtevät kuitenkin lopulta kelaamaan läpi muistoja kauden varrelta.
Verkkokalvoilleni on piirtynyt kuva edessämme avautuvasta Vltavan laaksosta, kun kävelemme hotelliltamme kohti Prahan keskustaa. Helle on polttava, se hehkuu lämpöä asfaltista niin kuumana, että sen aaltoilun voi nähdä omin silmin. Siitä se kaikki lähti kahdeksan kuukautta sitten. European Trophyn pelit Tsekeissä: loppukesän laatuaikaa ja kolpakoittain maistuvaa, mutta pilkkahintaista pivoa. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen.
Nousen Kamppiin suuntaavaan bussiin. Muistan marraskuisen hotellireissun Ouluun. Sivuosassa surkean pelin, mutta erityisesti jälleen ottelun jälkeiset loistokkaat jatkot allasosastolla sekä fanijengin chanttaamassa Oulun yössä. Nakkaan soittolistalta Jennifer Lopezin On The Floorin. Onneksi Toivanen ei ole tällä kertaa bussin ratissa, sillä muuten kuskin paikalta alkaisi heilua punakeltainen huivi ja kuulua chantaten Stadin Jokerit.
Saavun Kamppiin, heitän kuulokkeisiin soittolistalta When We Stand Togetherin ja palaan ajatuksissa jouluiseen Wieniin. Laurel Leaf, katsomofiilikset, oluttifot, Ria Ria Hungaria, Maston jatkoaikamaali ja lopulta On Pääty Areenalla. Voin aistia tunnelman sisimmässäni edelleen.
Kävelen läpi bussiterminaalin ja saavun lopulta kotiin. Rojahdan kotisohvalle ja mieleen välähtää pikakelauksena Turun Stogereissun paluumatkan chantit, laukkuhyllyillä aikaansa viettävät fanit sekä sen jälkeiset kerjäläishassuttelut steissillä. Pienen hymynkareen jo noustessa kasvoille palaa muistin syövereistä myös Talviklassikon painijatkot, mille hörähdän lopulta itsekseni ääneen. Mieli alkaa selvästi piristyä, narri nauraa taas. Lopulta kevätkauden huipentumana on aivan tuoreena mielessä IFK:n täydellinen nöyryyttäminen puolivälieräsarjassa. Totaalinen kasvojenpesu edellisen kauden jäljiltä. Stadin ykköset on nyt Jokerit, siitä ei ole enää kahta sanaa. Katsomossa koettiin läpi sarjan aivan huikeaa tykitystä. Minä, me, Jokerit.
Ja kuitenkin toisaalta olo on edelleen tyhjä. Kahdeksan kuukauden taival on tämän kauden osalta ohi yhtä sarjaa liian aikaisin. Siitä huolimatta kaudesta jää ehdottomasti positiivinen fiilis ilmaan, vaikka se ei juuri nyt tuntemuksena pinnalla olekaan. Kautemme oli pelillisesti ja tuloksellisesti parasta vuosiin. Se oli sitä myös varmasti katsomossa. Kahdeksan kuukautta nämä ihmiset antoivat ison osan elämästään tälle toiminnalle ja näin tappion hetkellä mitataan lopulta todella se, miten uskollisia fanit ovat seuralleen. Eräs henkilö, joka ei fanitoiminnassamme aktiivisesti vaikuta, sanoi Wienin finaalitappion jälkeen, että olimme silloin uskomattomia. Samaa voin sanoa eilisen pelin jäljiltä, mitä siitä pystyin näkemään ja kuulemaan televisiosta sekä lukemaan median välityksellä myöhemmin. Te, jotka olitte Jyväskylässä, näytitte luonnetta.
Haluan vielä palata European Trophyn jälkeen kirjoittamaani aiheeseen, joka sopii myös tähän hetkeen. Kirjoitin silloin seuraavasti.
Jollain tapaa jo pitempään on tuntunut siltä, että Jokerit organisaationa on matkalla oikeaan suuntaan: vahva juniorityö, omien pelaajien kasvava määrä edustusjoukkueessa, omien nuorien sisäänajo edustukseen. Fanin kannalta omien jätkien kanssa voittaminen tuntuu paremmalta, heidän kanssaan tappiot ovat helpommin hyväksyttävissä. Jossain vaiheessa se myös tuo tuloksen jäällä. Käynnissä on eräänlainen kasvutarina, joka tuo palkinnon silloin, kun joukkue on siihen valmis. Voittamiseen kasvetaan. Se on kuin vauhtipyörä, jonka käynnistäminen kestää, vaatii voimaa ja kärsivällisyyttä, mutta vauhtiin lähdettyään se pyörii pienellä lisävauhdilla kuin itsestään.
Allekirjoitan edelleen joka sanan. Uskon nyt entistä vahvemmin siihen, että tulevat kaudet ovat vielä tätäkin parempia. Se kausi, jolloin meidät palkitaan mestaruudella, on lähellä. Tai ainakin johdonmukainen työ seurassa kasvattaa sen todennäköisyyttä isommaksi päivä päivältä.
Meillä on upea punakeltainen kausi takana, vaikka ei mestaruutta vielä tänä vuonna juhlittukaan. Sanotaan, että aika kultaa muistot. En vain tiedä, kuinka kultaisiksi ne voivatkaan vielä muuttua, kun ne tuntuvat jo tässä vaiheessa kauden juuri päättyessä näin käsittämättömän hienoilta. Kiitos niistä pelaajille, organisaatiolle ja faneille. Kiitos Jokerit.
Hietsua kohti suunnaten,
Järvelä
P.S. Vielä yhden päivän jälkeen jälkikirjoitusta kehiin. European Trophyn otteluohjelma julkistettiin tänään ensi kauden osalta. Jokerit pelaavat elokuun lopulla vierasottelut Zugissa ja Zürichissä. Tarjolla olisi pidennetty viikonloppu Sveitsissä. Eiköhän startata ensi kauden vierasmatkat alppimaisemissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti