Se hetki, kun peli on oikeudenmukainen

Areenan kello näyttää aikaa 79.54, kun kultakypärä Nichlas Hardt, Tanskan dynamiitti, pommikone vailla vertaa, räjäyttää Eteläpäädyn täyteen kiimaan. Pääty sekoaa, huutaa keuhkonsa pihalle, puhkuu euforiaa. Lähes 80 peliminuuttia kestänyt sydäntä raastava piina on ohi. Kerrankin onnellisesti - ja jumalauta – enemmän kuin ansaitusti.

Tiedän, että tuomareista avautuminen leimataan turhaksi. Noin yleisenä mielipiteenä se on tarpeetonta kitinää, jota kuulee aivan liian usein värilasein peliä seuraavilta faneilta. Heillä kun ei ilmeisesti oikeasti ole mitään ymmärrystä itse lajista. Näin minulle on kerrottu. Siitä huolimatta suonen tällä kertaa olla eri mieltä, vaikka punakeltaista väriä tunnustankin. Areenassa nähtiin tällä kertaa täysin yksipuolinen näytös, jossa Jokerit vei suvereenisti 5 vs. 5 –peliä. Jos jäähyt olisivat seuranneet loogisesti pelitapahtumia jäällä, olisi ottelu todellisuudessa ratkennut ensimmäiseen erään. Päätuomarit Rantala ja Boman kuitenkin päättivät toisin, mistä sinänsä kiitos täydelliselle draaman kaarelle. Sen lisäksi, että he vihelsivät pelin läpi varsin yksipuoleisella linjalla, joka sekin tosin vaihteli, päästiin erinäisten paikkailujen lisäksi lopuksi huipentamaan ilta rangaistuslaukauksella, jota ei olisi koskaan tuomittu, ellei selässä olisi komeillut maaliin törmäävällä pelaajalla #25. Vertailun vuoksi todettakoon, että edellisessä ottelussa aivan vastaavasti Toni Söderholmin maalin siirtäminen olisi voitu tulkita tahalliseksi. Sitä ei tuossa ottelussa kuitenkaan tehty, kuten ei kuulunutkaan. Nyt se kuitenkin oli luonnollisesti tahallinen, kun kyseessä oli Jarkko Ruutu. Minkähän vuoksi tuomareita ylipäänsä vaihdetaan kesken sarjan otteluiden välillä, jos edellinen ottelu on tuomittu hyvin? Tänään tuomarointi oli sanalla sanoen luokatonta.

Esko Seppänen kirjoitti Urheilulehdessä edellisen ottelun raportissaan, että peli no. 1 oli meille rehellinen: me ansaitsimme voiton. Jos ensimmäinen ottelu oli meille rehellinen, tämä toinen oli lopulta kaikkien käänteidensä jälkeen pervorehellinen. Viimeiset pari minuuttia ovat tällä hetkellä jälleen niitä hetkiä, jotka taltioituivat fanin muistin syövereihin varsin lähtemättömällä tavalla. Väärin tuomittu rangaistuslaukaus, Kilpeläisen venytys koko kansan Mikken  laukauksen eteen, heti perään Nordlundin kova ja puhdas niitti keskialueella itkevään Pesoseen, sekä Eavesin syöttö juuri ennen erän päättymistä maalin takaa Hardtille, joka pamauttaa sydämensä kyllyydestä limpun verkkoon ohi voimattoman Endrasin. Punakeltainen armeija on kaatanut yllättäen jo toistamiseen oululaisjoukkueen. Vielä paremmalta se tuntuu, kun kentällä ei ollut vastassa ainoastaan naapuri vaan myös tuomarit. Loppujen lopuksi tänään peli oli meille oikeudenmukainen. Se vain otti aikansa, kunnes oikeus tapahtui.

Vastoin kaikkia odotuksia juuri nyt tuntuu, että sarja alkaa vääjäämättä kääntymään meille. Voi olla, että näemme Sara Siepin kyyneleet Viidakon tähtösten ohella ottelusarjan tauottua katsomossa. Kenties Petri Matikainen syö tälläkin kaudella p****a, mutta ei menekään enää puolivälieristä eteenpäin. Unelmia, visioita… Väistämättä sellaisia alkaa tässä vaiheessa herätä, mutta laitetaan jäitä hattuun. Sarja on nuori ja viime kevät tuoreessa muistissa. Minun silmissäni sarja on 0-0 ja kahdella voitolla menee jatkoon. Toivottavasti jengi ajattelee samalla tavoin. Nollista jatketaan, joskin luotto on entistä vahvempi, sillä sellaista lauantai-illan huumaa meille tänä iltana tarjottiin, että parempaa ei kai juuri voi edes toivoa. 

Järvelä