Epi-kriisi

Eteläpäädyssä vaikuttaa eräs nuori vihainen miehenalku, joka tottelee nimeä Epi. Muutaman kauden aikana meillä nk. ylemmän rivien analyytikoilla on ollut mahdollisuus olla todistamassa Epin tyytymättömyyttä joukkueemme pelillisiin esityksiin, jotka totta puhuen eivät viime kausina ole liioin häikäisseet vaan pikemminkin ilmentäneet sitä, että joukkueen pelissä ei kaikki ole kunnossa. Tämä puolestaan heijastuu katsomoon Epin osalta henkilökohtaisena kriisinä, joka purkautuu toistuvina "Vittu, mitä paskaa!"-huudahduksina.

Epin ansioksi on tunnustettava, että hänellä on ollut taito niputtaa jengin tuskainen pelaaminen varsin napakasti kolmeen sanaan. Tätä jo lentäväksi lauseeksi muodostunutta osuvahkoa analyysia kutsumme nykyään pelikirjakerhossamme Epi-kriisiksi. Epi-kriisin olen tottunut kuulemaan pelistä toiseen ja oikeastaan lähes poikkeuksetta useaan otteeseen pelkästään yksittäisen pelin aikana. Itse asiassa se toistuu huudahduksien virtana aina silloin, kun peli ei kulje. Epi-kriisi on oiva diagnoosi Jokereiden pelillisistä oireista, mutta itse hoitomuotoja se ei joukkuetta vaivaavaan taudinkuvaan tarjoa. Pureutukaamme sen vuoksi tässä allekirjoittaneen laatimassa epikriisissä hieman Epiä syvällisemmin jengiä vaivaavaan oireyhtymään alivoimapelissä ja etsikäämme ratkaisuja sen hoitoon. Varsinainen Epi-kriisi nimittäin kuultiin jo ihan normisti tänään iltasella julli-pelissä.

Alkuun on todettava, että Jokerit on onnistunut pitämään jäähymäärän alhaisena alkukauden kuluessa, mikä on osoitus suhteellisen hyvin toimivasta pelisysteemistä tasaviisikoin pelatessa. Siitä ehdottomasti kiitosta valmennuksen ja joukkueen suuntaan, että tämä osa-alue on kunnossa. Ylipäänsä joukkue on päästänyt maaleja vähän. Sitten tulevat kuitenkin nämä yksittäiset pelit, joissa maaleja on otettu useampi takkiin: Ilves, SaiPa ja viimeisimpänä tänään etänäädät. Leimallista näille peleille on ollut se, että vastustaja on naputellut niissä tehokkaasti maaleja ylivoimalla.

Tilastot puhuvat selvää kieltä, mutta edelleen se, mitä kentällä on näkyy, indikoi mielestäni aivan samaa. On käsittämätöntä, kuinka passiivista alivoimaa joukkue pelaa. Kiekollista pelaajaa ei paineisteta oikeastaan lainkaan vaan alivoimanelikko seisoo pääasiassa tiiviissä sumpussa omaa maalia suojellen. Pyrkimyksenä on epäilemättä katkoa pahimmat syöttölinjat, blokata vetoja siinä ohessa sekä ennen kaikkea voittaa pelialue maalin lähettyvillä siten, että vastustaja ei saa luotua miesylivoimaa siihen kaikkein tärkeimmälle alueelle – maalin edustalle. Johtoajatuksena on, että Eero maalilla hoitaa suorat vedot ja jos ripareita tippuu, niin pakit putsatkoon. Sota-aluetta ei kuitenkaan luovuteta vastustajalle. Näin sen periaatteessa pitäisi toimia.

Nyt kuitenkin vastustajalle annetaan kaikki avaimet ja aloitteellisuus ylivoimapelin tekemiseen. Jos vastustajan ylivoimassa on riittävä määrä kiekollista yksilötaitoa, kuten esimerkiksi IFK:lla tai Ilveksellä on ollut ylivoimaansa heittää, on selvää, että päästessään rauhassa rakentamaan ylivoimaa, on jälki turmiollista meidän kannaltamme.

Pelaajista löytyy alivoimiin todella kovia erikoistilannemiehiä: Hahl, Ruutu, Väänänen, Niemi, Heino, Mäki, Kivistö ja Dehner. Laajuutta löytyy varsinkin hyökkääjien osalta vielä lisää. Näissä ei siis ole mitään vikaa, eikä näihin pidä lähteä tekemään muutoksia.

Entä ne hoitomuodot sitten? Lopulta alivoimapelaamisen ongelma pitäisi olla aika helppo hoitaa kuntoon. Laitetaan hoito-ohjeisiin aktiivinen alivoima, jossa kiekollista yv-pelaajaa paineistetaan rohkeasti. Viedään vastustajalta tila ja aika vähäisemmäksi, jolloin vastustaja ei pääse rauhoittamaan yv-kuviotaan. Mutta eikö tämä ole kuluttava pelitapa? Varmasti se on kuluttavampaa av-miehille. Silti ainakin itse näen sen tehokkaampana ja modernimpana taktiikkana pelata alivoimaa. Ja edelleen, mitä kuluttavuuteen tulee, sitä vartenhan tässä on treenattu. Toisaalta näin tasaisella ja hyvin roolitetulla joukkueella pitäisi olla muutoinkaan mitään ongelmaa fysiikan kanssa.

Erikoistilannepelaaminen ratkaisee paljon nykykiekossa. Jotta kausi ei pääty tänä(kin) vuonna krooniseen Epi-kriisiin, on tämä pienoinen akuutti passiviisen alivoiman syndrooma sinänsä muutoin terveessä pelitavassa syytä hoitaa pikaisesti kuntoon. Parane pian, Jokeri-alivoima.

Diagnoosin laati
Järvelä

P.S. Tarjoan bissen nopeimmalle, joka bongaa seuraavan Epi-kriisin Eteläpäädyssä.